Minulla on kolme hyvin voimakasta varhaislapsuuden muistoa niiltä ajoilta, kun asuin vielä mansardikattoisissa Makkolan taloissa isäni (ja monen muun kajaanilaisen) silloisen työpaikan Kajaanin paperitehtaan vieressä. Yksi on se ainainen selluntuoksu (kyllä - tuoksu - itse en edes pitänyt sitä pahana, kuten jotkut) ja paperitehtaalta kantautunut kolke ja kaikki muut työnteon äänet, kun tehdas oli täyttä höyryä toiminnassa. Toinen on se, kun äitini oli ostanut levyn Fazerin Sinistä, ja talvipakkasessa rapisteli käärettä auki kotirappusilla ja folion sisältä taittoi minulle palasen tuota samaista tavaraa, joka edelleen on minulle heikko kohta.
Ja se kolmas? No se on se tuoksu, joka tulvahti nenään aina, kun aamuvarhaisella kuljimme Pekka Heikkisen leipomon ohi.
Kadulle päin avautuvista ikkunoista leijaileva leivän tuoksu kertoi leipureiden ahkeroineen puu-uunin äärellä. Sydän sykähtää edelleen joka kerta, kun kaupunki vasta heräilee ja olen kulkemassa Välikatua pitkin ja tuo tismalleen sama tuoksu konditorian kohdalla tuo muistot mieleen.
Kävin eräänä syysaamuna tutustumassa kyseiseen paikkaan pintaa syvemmältä kamerani kanssa. Pääsin tekemään mielenkiintoisen matkan noiden maankuulujen puu-uunileipien ja muiden leipurien taidonnäytteiden syntysijoille. Siinä muutama tunti kului hujauksessa, kun sain seurata vierestä kaikkien niiden konditoriatuotteiden valmistusta, joita on tottunut näkemään valmiina tuotteina vitriinissä.
Vaikka tiedossa olikin, etteivät ne leivokset sinne esille ihan itsekseen tupsahtele, silti yllätti kyllä huomata, miten monen vaiheen ja ison työmäärän takana ne kaikki oikein ovat. Vuosikymmenten kokemus kuitenkin oli jalostanut työskentelyn hyvin jouhevaksi, ja jokainen tiesi ja tunsi oman työtehtävänsä kuin taskunsa. Käynnissä oli kiireisin aika vuorokaudesta ja hommaa piisasi, mutta kaikki näytti hyvin hallitulta eikä kaoottisuudesta ollut tietoakaan.
Samaan aikaan kun yhdessä pisteessä työstettiin leipätaikinasta erilaisia leipiä, toisaalla koristeltiin kakkuja ja täytettiin kermasarvia. Yksi pussitti muualle myyntiin meneviä tuotteita, toinen rypytti riisipiirakoita ja välillä joku kävi kohentamassa puu-uunia ja pistämässä lisää pökköä pesään. Valtavaan uuniin meni kasapäin puu-uunileipiä kerralla, ja niitäkin piti käydä välillä siirtelemässä tasaisen paiston takaamiseksi.
Taitavat kädet työstivät pullataikinasta Pekanpitkoja, Annanpitkoja ja muita pullatuotteita, enkä voinut olla hämmästelemättä, miten näppärästi taikinasta saikaan letitettyä täydellisen pullapitkon kun homma on hallussa.
Vaikka perinteinen puu-uunileipä on leipomon kuuluisin tuote ja syystäkin, ei se ole suinkaan ainoa leipä jota valikoimista löytyy - tälläkin kertaa työn alla oli kattava kokonaisuus vaikka minkälaisia leipätuotteita. Oli porkkanaleipää, yrttileipää, Huupertinleipää, sihtileipää, ärjänleipää, tervaleipää, rieskaa, ties mitä. Jokainen työvaihe on mietitty huolella, jotta lopputulokseksi saadaan täydellinen koostumus kullekin leivälle.
Sain leipureilta kattavasti tietoa kaikesta mahdollisesta kuten siitä, miten leivän pintaan saadaan juuri sellaiset komeat halkeamat ja että miten pullat saadaan kohoamaan halutulla tavalla. Myös leipomon historiasta ja leipomotiloista sain paljon kaikenlaista lisätietoa, mikä oli erittäin mielenkiintoista. Kuultavaa ja katseltavaa oli niin paljon, että välillä oli vaikeuksia keskittyä kuvien ottamiseen.
Oma suosikkini leipäpuolelta on tervaleipä, jossa on juuri sopivasti tuon Kainuulle ennen muinoin elintärkeän metsien kullan makua, ja puolukoilla piristetty ärjänleipä seuraa hyvänä kakkosena perässä. Vaaleista leivistä valkosipuli-huupertti on ehkä eniten omaan makuun, vaikka yhtään huonoa leipää ei valikoimasta löydy ja varsinaisia suosikkeja onkin siksi vaikea nimetä.
Samalla kun leipomon puolella oli täysi tohina päällä, myös myymälän puolella alkoi olla varsin vilkasta. Ovi kävi tasaiseen tahtiin ja välillä tiskille kertyi jonoakin.
Monet kertoivat tulleensa hakemaan tuliaisia ennen junan lähtöä, jotkut olivat viemässä niitä jopa ulkomaille asti. Monelle turistille piipahdus Pekka Heikkisen leipomossa on perinne, josta ei tingitä, kun Kajaanissa käydään.
Leivokset, viinerit, pullat, piirakat, pasteijat, kakut, patongit, rönttöset, munkit ja kaikki muut leivonnaiset tekivät tasaiseen tahtiin kauppansa, ja olipa moni tullut paikan päälle ihan vain aamiaisen vuoksi - sellaistakin kun on tarjolla kuutena päivänä viikossa. Itsekin ehdin jossain välissä aamua sen testata, ja vaikka yleensä en ole ollenkaan kaurapuuroihmisiä, täytyy sanoa että täällä tuli syötyä parasta puuroa ikinä. Yleensä puuro menee alas vain puoliväkisin, mutta nyt olisi voinut helposti vetäistä toisen lautasellisen perään ja se on jo paljon se!
On hienoa, että Kajaanin katukuvaan kuuluu yhä näin perinteikäs ja monipuolinen leipomo. Viimeksi tänään tuossa päivällä kävin kahvilan puolella kiskaisemassa kaakaon ja lohikukon kahden kuvauskeikan välissä, ja muutenkin sieltä tulee usein haettua tuoreet leivät ja silloin kun ei itse jaksa leipoa ja juhlat on tulossa, sieltä saa kätevästi tilattua kaikenlaiset kakut. Meidänkin perhepiirissä lukemattomien kekkereiden keskipisteenä kahvipöydässä on komeillut Pekka Heikkisen kakku.
Tänä vuonna Pekka Heikkinen & kumpp. täytti jo kunnioitettavat 104 vuotta - vuodesta 1913 saakka se on jo kuulunut "kalustoon" ja porskuttaa eteenpäin täyttä höyryä edelleen.
Ei muuta kuin kahville & ostoksille kaikki suinkin kykenevät!