Tietoa yrityksestä & minusta
Mottoni "kädenjälkeä Kainuusta kynällä & kameralla" tiivistää toimintani ytimen:
valokuvaus- ja kuvituspalveluja yksityisille sekä yrityksille pääasiassa Kainuun alueella.
Eniten minua työllistävät lapsi- ja perhekuvaukset sekä häät, ja yrityspuolelta henkilöstö- ja lehtikuvaukset.
Hevosrakkaana ihmisenä olen kuvannut myös monet Kajaanin ravikaudet.
Nykyisellä nimellä ja mittakaavalla toiminta alkoi 1.1.2017.
Ensimmäisen kerran rekisteröin nykyisen Y-tunnuksen kuitenkin jo vuonna 2008, jolloin tein kuvitustöitä Tmi Anu Kovalainen -nimellä ja vuodesta 2013 alkaen Minella Design -aputoiminimellä oman silloisen sisustus- ja lahjatavaraliikkeeni ohella.
Valokuvausten ja kuvitustöiden ohessa teen myös monenlaisia muita luovan alan töitä. Olen mm. toteuttanut nettisivuja, suunnitellut yrityksille markkinointimateriaalia kuten käyntikortteja, mainoksia & esitteitä ja tehnyt yksityishenkilöille persoonallisia hää- ym. kutsuja tai postikortteja omista valokuvista.
Yksi suuri osa-alue toiminnassani on kuvatuotteet. Toimin yhteistyössä keuruulaisen kortti- ja lahjatavaratukku Linnapaperin kanssa suunnitellen mm. postikortteja, magneetteja, adresseja ja kalentereita. Näitä on saatavilla Linnapaperin lukuisilla jälleenmyyjillä kautta maan.

Minä
olen taivaanrannanmaalari, kuvataiteilija
ja luovan alan tekijä Kainuun korpimaisemista.
Olen kuvittanut, kuvannut ja kirjoittanut aivan lapsesta saakka ja luonnon helmassa; Kainuun korpien keskellä kasvaneena saan inspiraatiota kotiseutujeni metsien siimeksestä ja järvien rannoilta. Taipumus taiteellisuuteen on siirtynyt verenperintönä etenkin isältäni, joka monen muun sukulaisensa tavoin on lahjakas piirtämään ja maalaamaan. Kynä ja kamera ovat aina olleet erottamaton osa minua - jo lapsena piirsin minkä kerkesin, kannoin kirjastosta luettavaa kotiin repputolkulla ja rustasin omia runoja ja novelleja sekä valokuvasin isän Agfamatic-kameran filmirullat täyteen.
Koska työnkuvani on varsin moninaista enkä ole "vain" valokuvaaja, "vain" kuvittaja tai "vain" kirjoittaja, vaan kaikkia niitä ja paljon muuta, on varsinaisen tittelin määrittely ollut haastavaa. Lähimmäksi totuutta voisi käydä kuvittelija - sillä se kattaa paitsi kaiken edellämainitun toimintani, kuvaa myös hyvin mieleni maisemaa ehtymättömän mielikuvituksen lähteenä.
Olen käynyt kouluja monelle eri alalle - taskusta löytyy niin maaseutuyrittäjän, merkonomin kuin turvallisuusvalvojankin tutkinnot, ja töitäkin olen tehnyt laidasta laitaan, mutta luovan alan työt ovat kulkeneet mukana aina vähintään sivutoimisena. Polte niiden toteuttamiseen kasvoi vuosien varrella niin suureksi, että haluan tehdä tätä täysipainoisesti ja tuon mielelläni kätteni jälkeä muidenkin iloksi.
Toivottavasti tavataan!
Anu K
Mainintoja eri medioissa
Myönnetyt tunnukset
Suomenhevonen-postikortille on myönnetty helmikuussa 2017 Suomen juhlavuoden Suomi 100-tunnus
ja yritykselle kesäkuussa 2017 kotimaisuudesta kertova Avainlippu-tunnus (kuvatuotteille)
sekä syyskuussa 2020 Avainlippu myönnettiin myös palveluille.
.jpg)
Referenssit
Mm. oheisten yritysten kanssa olen tehnyt yhteistyötä ja toteuttanut erilaisia toimeksiantoja:

Keuruulainen perheyritys. Kortti- ja lahjatavaratukku, jolle olen suunnitellut mm.oman korttimalliston sekä muita kuvatuotteita.

Toimin ravikauden valokuvaajana kaudella 2017 sekä 2018.

Painotalo, jonka kautta teetän kaikki paperiset kuvatuotteet.




Myymälän somistekuvausten suunnittelu 2021

Kajaanilainen sisustus- ja lahjatavaraliike, jonka kanssa teen hyvin monenlaista yhteistyötä.

Kansikuva + jutun kuvat UM:n julkaisemaan This is Finland -lehteen nro 2019-2020

Henkilöstö- ja yrityskuvausta Kajaanin ja Helsingin toimipisteissä

Henkilöstökuvaukset kulkukortteihin & yrityksen sisäiseen käyttöön 2017 -->

Yritys- ja henkilöstökuvaus 1/2018

Kansikuva kerholehteen 3/2015 sekä muita artikkeleiden kuvituskuvauksia.

Yrityskuvausta 9/2017


Nettisivut & valokuvaus 2021


Kuvausta OP:n asiakaslehteen 2017.

Yrityskuvaus 2021

Vaalikuvia kuntavaaliehdokkaille 2021

Vaalikuvia kuntavaaliehdokkaille 2021



Kajaanilainen kimppahevostalli

Osto- ja myyntiliike Vaalassa


Kuvauskonsultointia nuorten ja yh-perheiden parissa

Nettisivujen suunnittelu & toteutus

Lehtikuvauksia Reumaliiton jäsenlehtiin alkaen vuodesta 2017.

Kuvauksia Neuroliiton Avain-lehteen alkaen vuodesta 2016.

Kainuun alueen sopimuskuvaaja Sanoma Median lehtiin (esim. ET-lehti) alkaen vuodesta 2017.