Yleiset ehdot

Tässä esitetyt yleiset ehdot ovat voimassa kaikkien valokuvaus- ja kuvituspalveluideni kohdalla, ellei asiakkaan kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu.

Valokuvaus

  1. Kuvauksen jälkeen lähetän asiakkaalle laskun, jonka suorituksen kirjauduttua laitan latauslinkin kuvakansioon.

  2. Kuvien toimitusaika vaihtelee kulloisenkin kiiretilanteen ja kuvauksen laajuuden mukaan. Lyhimmillään kuvat ovat valmiina muutaman päivän sisällä, kun kovimman sesongin aikaan käsittelyssä voi kestää 12 viikkoa.

  3. Tekijänoikeudet kuviin säilyvät kuvaajalla. Kuvaaja saa käyttää kuvia omassa markkinoinnissaan sekä osallistua niillä esimerkiksi näyttelyihin tai kuvakilpailuihin, mikäli asiasta ei ole asiakkaan kanssa toisin sovittu. Valokuvaaja sitoutuu käyttämään tilannekohtaista harkintaa kuvien julkisessa käytössä.

  4. Asiakas voi teettää kuvista rajattoman määrän kuvatuotteita omaan käyttöönsä sekä luovuttaa niitä esimerkiksi sukulaisilleen, mutta kaupallinen käyttö & kuvien myynti kolmannelle osapuolelle ilman eri lupaa on kielletty. Asiakas saa käyttää kuvia esillä sosiaalisessa mediassa, mutta kuvaajan mainitseminen näissä yhteyksissä on toivottavaa.

  5. Mikäli asiakas muokkaa kuvia itse ja esittää niitä kuvia julkisesti, on siitä suotavaa mainita kuvan julkaisun yhteydessä. Mikäli kuvassa on kuvaajan nimi vesileimattuna, ethän editoi sitä rajaamalla, filtteröimällä tai millään muullakaan muotoa. Asiakas voi pyytää kyseisestä kuvasta itselleen vesileimattoman version editoitavaksi.

  6. Kuvaaja sitoutuu säilyttämään vedoksia tallessa vähintään 3 kk ajan. Asiakkaan velvollisuutena on huolehtia, että hän lataa valitsemansa kuvat itselleen tuon ajan sisällä mielellään useampaan eri tallennuspaikkaan - esimerkiksi pilvipalveluun, cd:lle/muistitikulle, tietokoneelle & ulkoiselle kovalevylle - siltä varalta jos (kun) jokin tallennuslaite pettää.

  7. Toimitan valokuvat JPG-muodossa (en luovuta raakakuvia) sellaisessa koossa, että niistä on mahdollista teettää suuriakin kuvatulosteita (pitkä sivu väh. 3000px). Halutessa toimitan kuvat lisäksi myös suoraan nettikäyttöön soveltuvassa pienemmässä koossa.

Kuvitustyöt

  1. Kuvitustöillä on tyytyväisyystakuu - laitan tekemästäni työstä asiakkaalle kuvan sen ollessa valmis (pyynnöstä tarvittaessa myös vaihekuvia), ja asiakas voi päättää haluaako hän lunastaa sen itselleen. Mikäli ei, kustannuksia ei tule.

  2. Toimitusaika vaihtelee suuresti kulloisenkin kiiretilanteen mukaan. Teen kuvitustöitä muiden töiden ohessa, ja siksi niissä on pidempi valmistumisaika. Aina kannattaa varautua vähintään muutaman viikon toimitusaikaan, mutta kiireaikoina se voi olla useampi kuukausikin.

  3. Mikäli asiakas haluaa työn kehystettynä, suosittelen sen lähettämistä särkyvänä lähetyksenä (tällöin postikulut ovat 20 e). Pakkaan työn hyvin tavallisenakin postipakettina lähettäessä, mutta tällöin mahdollinen vaurioituminen on asiakkaan omalla vastuulla.

Muuta

Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sovittelemalla. Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, asiakas voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn asiakkaan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan.