Uuden kameran ensikokemuksia

Käsissäni on vuosikymmenten katveessa kerennyt käydä kovin monenlaista kameraa, alkaen aina isäni 70-luvun Agfamaticista muihin filmikameroihin ja 2000-luvun alun digipokkareista nykyajan DSLR-digijärjestelmäkameroihin. Koen olevani siinä mielessä onnekasta sukupolvea, että olen saanut nähdä ja kokea kameroiden(kin) saralla varsin kattavan kehityskaaren, koska tutuksi ovat tulleet niin filmien ja pimiöiden kanssa touhuaminen kuin myös digitalisoitumisen myötä laajentuneet kuvankäsittelymahdollisuudet.



Tällaisella opettelin lapsena kuvaamaan


Kehityksen kärjessä komeilee tätä nykyä peilittömät järjestelmäkamerat, joita on alkanut putkahdella markkinoille koko ajan useammalta kameravalmistajalta. Itse olen viimeisen vuoden ajan puntaroinut kaluston päivitystä kamerarungon osalta (tai voisiko sanoa täydennystä, sillä etsinnässä oli nykyiselle rungolleni kaveri, ei korvaaja), sillä vuonna 2018 hankkimani Canon 6D Mark II alkaa olla laukaisumäärältään sulkimen keston kipurajoilla, kun joskus viime kesänä tarkastaessani sillä oli otettu yli 150 000 kuvaa. Sitä edeltävän 6D:n suljin kyykkäsi vajaan 130 000 laukaisun jälkeen juuri päivää ennen Helsingissä tapahtuvaa isoa kuvausrupeamaa, enkä halua kokea sitä samaa viime tipan kalustonhankintapaniikkia enää uudestaan. Olen kyllä ollut sekä 6D:hen että sen päivitettyyn Mark II-versioon todella tyytyväinen ja ominaisuudetkin ovat riittäneet minun käyttöön oikein kelvollisesti, ja pohdinkin ensin että hankinko sille jonkin halvemman kakkosrungon kaveriksi, mutta luettuani niin paljon ylistäviä artikkeleita peilittömistä kameroista mielenkiinto niihin heräsi.


Kuva: dpreview.com

Canonilla on tarjota peilitön R-mallisto, josta halvin on noin parin tonnin perus-R, kolmen tonnin välimalli R6 ja kallein kapine, R5, josta joutuu köyhtymään viitisen tonnia. Moni - minä mukaanlukien - oli ensikuulemalta pyörtyä visioidessaan viiden tonnin lovea lompakossa (ei sillä, että siellä koskaan sileinä seteleinä sellaista summaa jouten lojuisi). Kuitenkin varsin pitkäjänteistä kuukausien taustatutkimus- ja vertailutyötä tehdessäni tulin lopulta siihen päätelmään, että satsataan kunnolla tai ei ollenkaan. Kameraa piti tilauspäätöksen jälkeen jonottaa jokunen viikko, liekö kysyntä ylittänyt tarjonnan vai korona kyykistänyt toimitusketjun, vaiko molempia - mene ja tiedä - mutta olihan se hieno hetki saada lopulta tuo kovin hehkutettu kapine kätösiin.



Kun innosta pinkeänä purin paketin auki, ensimmäinen ajatus oli, että onpa kompaktin kokoinen kampe, kevyt ja käteensopiva. Toki täytyykin olla, sillä tilaa vievä peili puuttuu sisuksista kokonaan. Painaviin kalustoihin tottuneena ensin häivähtää hetken mielessä ajatus, että tästäkö lelusta sitä piti köyhtymän. Moinen harhaluulo hälvenee kuitenkin hieman, kun kameraa pyörittelee kädessä hartaammin. Huomio kiinnittyy laitteen tyylikkääseen designiin ja laatutuntumaan. Kun sain akkuun virtaa ja kameran päälle, oikein säikähdin katsoessani etsimeen. Tutun, optisen etsimen tilalla on elektroninen etsin koko komeudessaan, ja ero totuttuun on hätkähdyttävä. Laaja kuva-ala suorastaan hyökkää silmille ja yksi erittäin iso plussa on se, että laukaisinta puoliväliin painettaessa etsin valottaa kuvattavan näkymän pimeässäkin ja sen jälkeen näyttää ennen kuvan ottoa, miltä kuva tulee senhetkisillä asetuksilla otettuna valmiina näyttämään. Tällä toiminnolla välttää turhat laakit, kun valotuksen onnistumisen näkee ennen laukaisimen painamista.



Toimintoja, asetuksia ja painikkeita on niin paljon, että kesti tovi aikaa hahmottaa, mistä edes perussäädöt saa tehtyä, vaikka Canonin painikkeet tutuksi on tulleetkin. Tässä on kuitenkin uudenlaisia toimintoja, joihin totutellessa tulee vielä joku tovi menemään. Hetkittäin - kun olin kaksi tuntia koettanut selvittää jotain näennäisen yksinkertaista toimenpidettä- turhaan - olin lyödä hanskat tiskiin ja pistää laitteen takaisin pakettiin ja palautukseen - kärsivällisyys kun ei ole koskaan ollut hyveeni. Kuitenkin purin hammasta ja silmät sikkuralla tihrustin läpi 921-sivuista käyttöohjetta ja googletin minkä kerkesin. Kun jyvälle pikkuhiljaa pääsee, kaikkien toimintojen sijoittelut tuntuvat oikein loogisilta. Eri asia on sitten se, mitä niistä toiminnoista koskaan tarvitsee, mutta se ehkä selkenee ajan kuluessa.



Millä spekseillä voi perustella näinkin kalliin hinnan? Siitä voi olla montaa mieltä, mutta jonkinlaisen käsityksen saa, kun katsoo laitteen teknisten tietojen listaa; 45 megapikseliä, 8K-videokuvaus, 2 korttipaikkaa (joista toinen käsittämättömän nopealle CFexpress-muistikortille), 20 kuvaa/sek sarjanopeus, erittäin älykäs tarkennusjärjestelmä, rungon kuvanvakain - nyt näin alkuun. Jälkimmäinen ominaisuus oli suurimpia syitä miksi tämä kamera herätti omalla kohdalla ostohimot. Rungossa oleva vakain antaa valtavasti lisää pelivaraa käsivaralta ja kehnossa valaistuksessa kuvatessa - mitä minun kuvaukset hyvin usein ovat. Testasin kuvailemalla hyvin hämärässä, liki pimeässä huoneessa ja käsivaralta sain suht teräviä kuvia vielä 1/8-valotusajalla, tästä yksi esimerkkikuva alla.


Testikuva asetuksilla ISO1600, f/1.4, 1/8 sek.

Vähempikin pikselimäärä olisi minulle riittänyt, mutta jostain kumman syystä sisarmalli R6:een niitä oli mahdutettu "vain" 20,1 mpix - vähemmän kuin tuohon minun 6D MkII:een, jossa niitä on 26,2 mpix, eikä oikein paljon vähempäänkään enää haluaisi tyytyä kun tuohon on tottunut. Halvimmassa R-mallissa taas megapikseleitä on 30,3, mutta kuvanvakain on karsittu pois.

45 megapikseliä tarkoittaa 8192 x 5464px kokoista kuvaa, mikä etenkin raakakuvana vie tilaa noin 50Mt. Siinä on jo varaa vähän rajatakin.


Allaolevissa näyttökuvissa havainnollistettuna R5:n tuottaman kuvan koko verrattuna 6D MkII:n kuvakokoon (ylempi kuva) ja omaan iPhone XR-puhelimeeni (alempi kuva).

R5:n kuvasta rajattuna alue, joka vastaa 6D MkII:n kuva-alaa.
R5:n kuvasta rajattuna alue, joka vastaa iPhone XR:n kuva-alaa.

Tavalliseen käyttöön toki kaikkien nykyään myytävien vähääkään parempien kameroiden pikselikoot riittävät varsin hyvin, ja erot alkavat näkyä vasta kun kuvista teetetään suuria tauluja tai tulosteita. Kookkaat kuvat ovat melko raskaita käsiteltäviä tietokoneelle, joten masiinasta on parasta löytyä potkua, ellei halua viettää päiviään näyttöpäätteen äärellä odottaen, että josko jotain joskus tapahtuu.



Hiljainen, elektroninen suljin ja peilin puute ovat R5:n iso plussa ja ehdottomasti eduksi monissa tilanteissa, joissa vaaditaan hiljaista ja huomaamatonta työskentelyä - kuten vaikkapa kirkoissa, joissa jokaista kuvaa peilillisellä kameralla laukaistessa kuuluvat peilin kolahdukset kaikuvat kattoja myöten. R5:ssa voi valita joko manuaalisen tai elektronisen sulkimen käytön, ja elektroninen suljin kykenee ottamaan jopa 20 kuvaa sekunnissa täysin äänettömästi.



On jotenkin ironista, että minä - välineurheilun vastarannankiiski - päädyn hankkimaan juuri sitä itseään edustavan kehityksen kärkituotteen. Minut paremmin tuntevat tietävät, että siinä missä monet muut himoitsevat uusia autoja kaikkine lisävarusteineen, minä haikailen oman, vanhan romuni rattiin. Siinä minä olen kuljettaja, en vain kyytiläinen, toisin kuin tunnen olevani uusia autoja silloin tällöin mielenkiinnosta koeajaessani. Menen vain hämilleni kaikkien niiden lukuisten painikkeiden, näyttöjen, kaistanvaihto-opastimien sun muiden hienouksien edessä, kun auto korjaa puolestani kaikki virheet ja alusta nielee jokaisen töyssyn. Oikeasti kaipaan vain sitä tunnetta, kun saan keskittyä siihen itseensä eli ajamiseen auton tehdessä mitä minä haluan eikä toisinpäin. En tunne oloani kovin kotoisaksi, jos en konepellin avatessani tunnista moottoritilasta mitään, enkä innostu siitä että jokaisen pienenkin ongelman vuoksi täytyy kääntyä korjaamon puoleen, kun pelkän polttimon vaihtokin on tehty ylivoimaisen vaikeaksi toimenpiteeksi.


Kuva: Wix

Samoin pelkään, että kameran ollessa liian edistynyt kapine täynnä hienoa elektroniikkaa ja taustatyötä vaativia toimintoja se tärkein jää toissijaiseksi - itse kuvaaminen ja sen perusteet. Edelleenkään kun kalleinkaan kamera ei ota hyviä kuvia itsestään, ja kalliin auton hienoudet menee huonolla kuskilla hukkaan, kun taas hyvä kuski osaa ajaa huonompaakin autoa. Jotta totuus ei unohtuisi, muistutan itseäni säännöllisesti siitä, että kuvasin rahaa vastaan ensimmäiset häät vuonna 2012 Canon 500D-rungolla ja sen 18-135mm kittiputkella. Vuodenaika ei ollut se valoisin ja olosuhteet olivat hyvällekin kalustolle haastavat, mutta niin vain selvisin ja rahaa sain enemmän kun kuvauksesta edes pyysin. Ei siis kannata sokaistua liialliseen välineurheiluun vailla todellista tarvetta, vaan oppia ottamaan olemassaolevasta kalustosta kaikki irti. Tämä oma runkopäivitys puolustaa paikkaansa lähinnä sillä, että kuvaan usein kehnoissa valaistusolosuhteissa maksaville asiakkaille tilanteita, joita ei enää myöhemmin voi uudestaan toistaa. Tällöin ei ole varaa toivoa parasta ja pelätä pahinta vaan priimaa on pukattava. Tätä taustaa vasten uskon ja toivon, että tämä ostos tulee oikeasti tarpeeseen, sillä huvikseen eikä hyllynkoristeeksi tämän hintaluokan kalustoa ei huvita hankkia.



Eipä tarvitse myöskään jatkossa enää selitellä, että kuvausten lopputulos olisi jotenkin vajavaisesta kalustosta kiinni, vaan syyllistä epäonnistuneisiin otoksiin voi etsiskellä ihan vaan sieltä peilistä. Tutustuminen tähän japanilaisten insinöörien ihmeeseen jatkuu siinä samalla, kun kuvailen myös 6DMkII:lla, mielenkiinnolla odottaen kauanko suljin jaksaa vielä kuvia tykittää tulemaan, ennen kuin on huollon aika.


Lisää käyttökokemuksia ja kuvavertailua luvassa jossain vaiheessa täällä blogissa.


Tällaisiin pakkaspäivien tunnelmiin tältä erää!





0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kädenjälkeä Kainuusta kynällä & kameralla

  • Black Facebook Icon
  • Black Pinterest Icon
  • Black Instagram Icon

Anu Kovalainen Photography & Art

Y 2207727-9

Pappilanniementie 141

87850 Paltaniemi

KAJAANI | FINLAND

© Anu Kovalainen