Rakkaudesta suomenhevoseen

Ihailin valtavasti pienenä, hevoskärpäsen pahasti puraisemana tyttönä kirjojen ja lehtien sivuilla näkemiäni jalosukuisia poni- ja hevosrotuja. Kiiltäviä, siroja, ylväitä ja oman arvonsa tietäviä, jotka kaula ja häntä kaarella sirosti tanssahdellen nostelivat jalkojaan korkealle - rotuja, joiden nimiä oli hankalaa edes lausua: arabialaisia täysiverisiä, lipizzoja, camarquenhevosia, tennesseenwalkereita, friisiläisiä, lusitanoja, morganeita, paso finoja, quartereita ja monia muita. Jonkin sellaisen kun joskus saisi, huokailin.