Rakkaudesta suomenhevoseen

Ihailin valtavasti pienenä, hevoskärpäsen pahasti puraisemana tyttönä kirjojen ja lehtien sivuilla näkemiäni jalosukuisia poni- ja hevosrotuja. Kiiltäviä, siroja, ylväitä ja oman arvonsa tietäviä, jotka kaula ja häntä kaarella sirosti tanssahdellen nostelivat jalkojaan korkealle - rotuja, joiden nimiä oli hankalaa edes lausua: arabialaisia täysiverisiä, lipizzoja, camarquenhevosia, tennesseenwalkereita, friisiläisiä, lusitanoja, morganeita, paso finoja, quartereita ja monia muita. Jonkin sellaisen kun joskus saisi, huokailin.



Vaikka toki ihan kaikki vähänkään hevoselta näyttävät luontokappaleet saivat sydämen sykähtämään, kotoperäinen suomenhevonen tuntui verrattain jotenkin - no - tylsältä. Mielikuvissani se paini tyystin eri sarjassa kuin ne eleettömän tyylikkäästi liikkuvat täysiveriset, jotka vaivatta suoriutuivat mitä monimutkaisimmista tehtävistä samalla, kun suomenhevonen lähinnä keskittyi siihen, mistä saisi lisää ruokaa. Kaikki suomenhevoset, joita silloin olin ratsastanut, olivat olleet laiskanpulskeita lössyköitä, jotka kiskoivat ohjat käsistä aina nähdessään jossain jotain syötäväksi kelpaavaa ja joille sai naama irvessä puristaa pohkeita saadakseen ne edes ravaamaan, kun olisin kaivannut enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


Sannan Tallin suomenhevosia; Kongas-Ykä, Rose-Pippurinen ja Chili Pippuri.

Karttuneiden vuosien ja elämänkokemuksen myötä aloin kuitenkin nähdä kansallishevoseksi kruunatun rotumme pikkuhiljaa aivan uudessa valossa. Ymmärsin, miten valtavan suuri vaikutus suomenhevosella on ollut maamme historiassa. Niissä olosuhteissa, joissa se joutui raatamaan maatiloilla, metsäsavotoilla ja sotatantereilla, olisi jäänyt täysiveriseltä työt tekemättä. Molempien vanhempieni kotitiloilla - kuten suurella osalla muistakin maataloista vielä yli viime vuosisadan puolivälin - on ollut suomenhevonen. Milläpä muulla sitä ennen autojen ja traktoreiden yleistymistä olisi kirkolla ja kaupassa käyty, puut tuotu metsästä tai pellot kynnetty ja kylvetty.



Yksi ainoa suomenhevonen voi vetää tukkipuuta umpihangessa yli kolme kertaa oman painonsa verran, ja luistavammalla pohjalla jopa 10 000 kilon verran. Se on siis sisukas työjuhta olematta kuitenkaan raskastekoinen - suomenhevonenhan luokitellaan yleishevoseksi (englanninkielinen nimi rodulle onkin finnish universal), joka rakenteeltaan sijoittuu lämmin- ja kylmäverisen välimaastoon.


Suomen sinnittelyä läpi sotien on vaikea edes kuvitella ilman suomenhevosen työpanosta.

Väitän, että suurena syynä sille, että saamme edelleen olla itsenäinen maa, on kylmiin ja karuihin olosuhteisiin sopeutunut hevosemme, jonka vertaista ei itänaapurin armeijalla ollut. Sotasaaliina sieltä saadut hevoset olivat hyvin huonokuntoisia ja puutteellisesti hoidettuja, toisin kuin suomenhevoset, joiden hyvä hoito oli paitsi kotona, myös rintamalla kunnia-asia.



Suomenhevonen on todellinen monikäyttöhevonen, joita näkee niin reen edessä, raviradoilla, ratsastuskentillä, harrastehevosina, terapiaratsuina, vaellusratsuina ja miltei missä tahansa. Sillä voi ratsastaa sekä lapset sekä aikuiset, se tulee toimeen vähällä rehulla ja on verrattain varsin terve rotu, joka kaiken lisäksi kestää hyvin Suomen vaihtelevia ilmasto-olosuhteita.


Suomenhevosia eri tehtävissä.
Minä ja vanha veteraani Kongas-Ykä.
Suomenhevonen raviradalla on aina upea näky!
Suomenhevonen on rauhallinen ja luotettava lastenkin ratsu.
Suomessa syntyy noin tuhat suomenhevosvarsaa vuosittain.

Suomessa on noin 20 000 suomenhevosta, eli kolmannes maan hevosista.

Vuosien varrella olen ratsastanut useilla suomenhevosilla ja vaikka lapsuuden ennakkoluuloni toki jossain määrin piti paikkaansa, se oli kaukana koko totuudesta. Vaikka sellaista suomenhevosta en ole vielä tavannut, joka ei tilaisuuden tullen ratsastuslenkillä pistelisi ohimennen pensaasta lehtiä poskeensa tai ohjia saadessaan laskisi päätänsä ruohomättäälle, niistä kyllä tarvittaessa löytyy myös luonnetta. Ja sen minkä suomenhevonen liikkeissään tai jaloudessaan häviää, sen se monin verroin sisullaan ja kärsivällisyydellään korvaa.