Lapsena minulla oli haave: oma kioski. Keräilin jo alle kouluikäisenä tyhjiä maito-, mehu- ja keksipaketteja ja leikin niillä kauppaa. Isäni myötämielisesti nikkaroi minulle sitten "oikean" kioskin meidän kotimme pihamaalle, jossa sitten möin karkkia perheenjäsenilleni. Karkkia, jotka he olivat ensin ostaneet marketista kertaalleen, ja ostivat sitten vielä uudestaan kioskistani kalliimmalla. Se oli hyvää bisnestä se; ei lainkaan kuluja, vain tuloja! Perheeni ulkopuolisille minulla ei vielä pienenä riittänyt rahkeet kioskiani markkinoida, mutta muistan miten onnellinen olin kun sain väkertää mainoksia, asetella tuotteita hyllyihin ja naputella hintoja kassakoneeseen.
Tästä sitten syntyi idea, että jos tekisin omalle tytölleni vastaavan; oman kioskin. Pihallamme oli jo likipitäen lahonnut, vanha maitotonkkakatos (jonka kehikon pelastin mahdollista jatkokäyttöä varten), ja sen tilalle aloin viime kesänä visioida kioskia. Tyttö innostui ideasta ja odotteli malttamattomana valmistumista, ja alkoi heti tehdä listaa myytävistä tuotteista. Helpompi (ja ehkä halvempikin) olisi toki ollut ostaa jokin valmis rakennus, jonka olisi vain modannut kioskikäyttöön, mutta mistään ei löytynyt sopivaa aihiota.
Eipä muuta sitten kuin pitkästä tavarasta askartelemaan. Päärakennuksen remontista jäi hirsipaneelia yli, joka saatiin kätevästi tähän käytettyä. Myös muuta puutavaraa löytyi liiterin perukoilta, mutta se mitä ei löytynyt, haettiin rautakaupoista, joissa olin varmasti jokseenkin hupaisa näky tilaihme-coupeni kanssa (jonne menee muuten takapenkit laskettuna yli kaksimetriset laudat). Osa haettiin peräkärryllä jatketulla mieheni autolla (jossa on sellainen luksus-lisävaruste kuin vetokoukku).
Pintakäsittelin kioskin homeenestoaineella ja maalasin Uulan Roslagin Mahonki-perinnemaalilla - samalla millä luhtiaitankin 7 vuotta sitten, tosin eri sävyllä (aitan väri on Taateli, kioskin Kallio). Tervaa ja pellavaöljyä sisältävä tuote on luonnonmukainen, hengittävä ja muoviton. Kuultava, kelomainen sävy sopii hyvin yhteen viereisen, harmaantuneen Immolan hirsitalon kanssa. Käytiin pitkä keskustelu tytön kanssa siitä, miksei kioskia maalata pinkiksi - minähän kyllä pinkistä tykkään, mutta ohikulkijat sekä kaupungin kaavoittajat ja rakennustarkastajat saattaa esittää eriäviä mielipiteitä). Lupasin kuitenkin että koristellaan & sisustetaan pinkillä, ja tämä kompromissi kelpasi.
Annoin Minnille käyttöön taannoisesta Minella-sisustuskaupastani joutilaaksi jääneen kassakoneen, jonka ohjelmoin uudelleen niin, että se tulostaa "oikean" kuitin Minnin kioskin tiedoilla.
Ensin Minni ajatteli myyvänsä tuotteita vain meille perhepiiriin kuuluville, kuten itsekin pienenä, mutta rohkaistui sitten ajatuksesta, että kioskilla kävisi muitakin asiakkaita. Sijaintikin kun on mitä otollisin - ohikulkijoita tässä on todella paljon, kun idyllinen museotie kulttuurimaisemineen mutkittelee meidän tontin ohi. Minä ja mieheni saatiin kuitenkin kunnia toimia ensin testiasiakkaina, jotta Minni pääsi vähän jyvälle hommasta ja oppi rutiinia myyntitehtäviin.
Minni piti kioskiaan koeluontoisesti auki kaksi päivää nyt touko-kesäkuun vaihteessa. Asiakasvirtaa riitti, ja kioskinpitäjä sai valtavan määrän kannustavia kehuja kävijöiltä. Todella moni vanhempi kertoi lasten mankuneen malttamattomana kioskille lähtöä, ja osa kävijöistä tuli käymään ihan asioikseen muistakin Kainuun kunnista kuin vain Kajaanista. Aika huikeaa! Eräs lapsi oli itkenyt kun ei olleet ehtineet kioskille kuudeksi (jolloin sen ilmoitettiin menevän kiinni), mutta Minni piti puotia pystyssä vielä vähän pidempään niin pieni asiakas sai ostoksensa tehtyä. Myös kylän lapset olivat intona siitä, että tienoolle tupsahti kioski - kyläkauppaa kun ei enää ole ollut vuosiin, lähin on 7 kilometrin päässä.
Tällainen puuha on lisäksi mitä mainiointa oppia matematiikan saralla ja kasvattaa kummasti myös sosiaalisia taitoja. Lisäksi kun Minni on ostanut myytävät tuotteet omalla rahallaan, hän oppii paljon yrittämisestä ylipäätään, vaikkakaan samanlaisia toiminnan sivukuluja kuten vuokraa, sähköä, kirjanpitoa ym. ei olekaan. Toivottavasti tämä sytyttää pienen kipinän yrittämiseen ja itse tekemiseen tulevaisuutta ajatellen. Yksi parhaita asiakaskommentteja avajaispäiviltä olikin "teidän tyttö näyttää niin hienoa esimerkkiä muille lapsille, mitä kaikkea itse tekemällä voi saada aikaan".
Luulin ensin luettuani ja kuultuani erilaisia kauhutarinoita siitä, miten tällainen puuhastelutoimintakin helposti kaatuu byrokratian rattaisiin, mutta ilokseni sain todeta, että säädöksiä on viime vuosina lievennetty. Ei-elinkeinomainen toiminta, jossa myynti on alle 10k/vuosi ja jossa ei olla tekemisissä korkean riskin elintarvikkeiden kanssa, vaatii ilmoituksen kunnan/kaupungin terveysvalvontaan, mutta ei sen laajempaa paperisotaa ja luparuljanssia.
Minnin kioski löytyy myös Instagramista nimellä minninkioski.
Sieltä näkee jatkossa tarkempaa tietoa tuotevalikoimasta, aukioloista ja muusta oleellisesta. Koska tämä on ennen kaikkea lapselle leikkiä, hän saa itse määritellä milloin pitää kioskiaan avoinna, ettei touhu mene liian työlääksi. Nyt hän sitten päätti että pitäisi kioskia auki sunnuntait ja maanantait aina elokuun 10. päivään asti ennen kuin koulu alkaa. Seuraavan kerran kioskin luukut ovat auki siis tulevana sunnuntaina 7.6. klo 12 alkaen!
Tervetuloa käymään ja antamaan samalla Minnille treeniä kioskin pyörittämiseen.
Nähdään kioskilla!
Comentários