Kultaisten aikojen kaipuu
Elämme ankeita aikoja.
Ainakin minun ja varmasti monen muun ikätoverin mielestä, joka on elänyt aikana ennen älylaitteita.
Enkä nyt ala kiistämään etteikö tekniikan kehittymisestä olisi paljon hyötyäkin,
MUTTA.
Tämä nykykehitys on vienyt pois paljon sellaista mitä ite kaipaan kovasti.
Jos miettii vaikka musiikkia. Ennen sitä säästi rahaa että sai viimein jonkun suosikkiartistin levyn joka piti ihan oikeasta kaupasta ostaa. Voi sitä tunnetta kun sai laittaa levyn soittimeen ja ihailla kansitaidetta. Ei saa samaa fiilistä kun laittaa jotain aineettomia soittolistoja toistoon!
Eihän sitä usein tule edes keskityttyä musiikkiin kunnolla silloin kun sitä soittaa vaan jostain puhelimesta kesken jonkun muun tekemisen. Se jos mikä on musiikin väärinkäyttöä.
Tai sitten se olen vain minä vastarannankiiski joka itsekin luovana ihmisenä vetää herneen nenään siitä miten herkästi artistien musiikkiinsa uhraama työ jää huomaamatta ja arvostamatta nykyisenä striimausaikakautena. En kuitenkaan ole ajatusteni kanssa ainoa, sillä siteeraankin tämän fanittamani Rammstein-yhtyeen kosketinsoittajaa Christian "Flake" Lorenzia, joka kuvasi ilmiön osuvasti. Jossain haastattelussa hän mainitsi siitä, kuinka paljon hän harmittelee nykyajan tapaa kuluttaa musiikkia. Flaken mukaan musiikin pitäminen pelkkänä taustahälynä tai passivisesti soivana ”äänitapettina” on musiikin aliarvostusta, sillä teosten eteen on tehty valtavasti työtä.
Älypuhelimia ja suoratoistokulttuuria voimakkaasti vastustava Flake on korostanut, että musiikki on itsenäinen taidemuoto, johon tulisi keskittyä kunnolla ja johon pitäisi uppoutua ilman muita samanaikaisia häiriötekijöitä. Word.
No entäpä sitten valokuvat. Pikseleinä puhelimissa ja bittiavaruudessa. Mitä ironiaa, että aikana jona on naurettavan helppo ottaa kuvia, ihmisillä ei juuri ole tallessa kuvia. Konkreettisia käsissä pyöriteltäviä kuvia. Eikä usein diginäkään, jos kunnon kuvilla meinaa sellaisia joilla on vielä monen sukupolven päästä merkitystä; potretteja, perhekuvia, kotiseutukuvia, jotain muuta kuin sata suttuista selfietä tai otosta omasta aamupalasta.
Alla olevassa kuvassa on puolestaan laatikollinen minun päiväkirjoja.
Kaikenlaista mitä on tehnyt mieli raapustaa muistiin vuosien varrella. Onko vähän hauska niitä selata ja palata pitkienkin aikojen päästä menneisiin aikoihin. No on!
Jossain jemmassa mulla on vanhoja kirjeitäkin. Miten mukava niitä oli saada - ja kirjoittaa! Oli tuoksuvia kirjepapereita & kuoria, joita piti tietysti tarroilla sun muilla koristella ja värikkäillä kynillä tuntoja niihin purkaa. On se joku puhelimeen kilahtava viesti melko masentava semmosen rinnalla!
Puhumattakaan vanhoista kirjeistä, jota itsekin olen kasapäin löytänyt meidän talon vintiltä. Miten mielenkiintoisen ajankuvan ne muodostaakaan menneiltä ajoilta.
Ja elokuvat! Ai että kun sitä piti ihan vuokraamoon mennä selaamaan hyllyä ja valitsemaan mieleinen leffa.
Siinä oli kokonainen elämys joka alkoi siitä jo kun hyvän aikaa ennakkoon suunniteltiin elokuvailtaa ja lähdettiin varta vasten vuokraamoon ja valittiin hartaudella elokuva tai pari. Samalla kerättiin karkit ja herkut mukaan. Sitten koko porukalla istuttiin alas ja katsottiin leffa yhdessä. Nykyään moni tuijottaa omia suosikkisarjoja tai -leffoja omilta laitteiltaan, omissa oloissaan. Ja vaikka sen katsoisi porukalla, ei se siltikään tunnu samalta. Siitä puuttuu olennainen osa kokemusta, yhdessä tekemisen ja kokemisen tuntu. Ainakin itselle kokemukset rakentuu paljon useammasta palikasta kuin äkkiä vois aatella.
Parhaita leffoja tuli myös ostettua itselle ensin VHS-muodossa ja sitten DVD-/Blu-ray-muodossa. Siinä myös arvostaa elokuvaa ihan eri tavalla verrattuna aineettomaan suoratoistokatseluun, kun se konkreettinen tuotos on siinä sinun kätösissä.
Ja entäpä kirjat! Rakastan yksistään jo kirjojen tuoksua. Se paperin ja painomusteen yhdistelmä saa hetkessä omaan mielentilaan, mihin mikään e-kirja tai äänikirja ei koskaan yllä.
En usko että näissä hekumoinneissa kyse on pelkästään nostalgiasta ja ajan kultaamien muistojen haikailuista - vaikka toki niistäkin. Nuo edellämainitut ja monet muut pienet seikat ovat sellaisia, jotka saivat asiat tuntumaan joltakin. Niihin liittyy valtavasti aistien tallentamia muistoja. Iloa ja jännitystä siitä, kun sait valokuvaamosta paperisen kuoren täynnä ottamiasi kuvia, joiden onnistumisesta ei ollut etukäteen edes varmuutta. Ja sitä iloa, kun siellä oli joku hyvä kuva! Sen uuden vinyylilevyn, kasetin tai cd-levyn hypistely, ja kun joka biisi kuunneltiin ajatuksen kanssa. Artisteja ihailtiin Suosikin sivuilta eikä niitä seurailtu somessa.
Kaikkeen tekemiseen kytkeytyi valtava määrä tuoksuja, ääniä, katseltavaa ja hypisteltävää. Ne saivat elämän tuntumaan täydemmältä. Nykyään aika tuntuu kulkevan kamalan kovaa vauhtia ja yhtenä syynä on varmasti juuri nämä älylaitteet jotka varkain vievät ihmisten päivästä tunteja, joilla voisi kerryttää muita kokemuksia ja muistoja. Mitä muistoja somen selailu jättää? Etenkin nykyisin, kun se tuntuu olevan täynnä mainontaa, sielutonta tekoälysisältöä, politiikkaa ja pahan olon purkamista kommenttiosioissa. Ruutuaika voi kuulemma helposti olla kolmasosa koko vuorokaudesta, niin ei siinä tarvitse ihmetellä miten elämä menee ihmetellessä ohi ja vuosikymmenkin vierähtää kuin hujaus. Eihän sitä voi edes teoriassa tuntea eläneensä, ellei ole oikeasti elänyt.
Ennen ei kaikki ollut paremmin, mutta hyvin moni asia oli ennen monin verroin mielekkäämpää kuin tätä nykyä. Tästä ajasta on kadonnut jotain sielukasta. Kaikki on tylsää ja tasapäistettyä. Eikä vain kaikki jo edellämainitut. Myös vaikkapa autot, rakennukset ja huonekalut.
Ankeita, harmaita, pelkistettyjä. Massatuotettua muottikamaa.
Halpaa ja kertakäyttöistä. Hajutonta ja mautonta. Tilataan halvalla Temusta ja viskataan roskiin kun hajoaa, koska uuttahan sekundaa saa kyllä tilalle. Valmistajilla ei ole enää ammattiylpeyttä tuottamansa tavaran laadusta koska, no, laatua useinkaan ei niistä löydy.
Ennen oli koristeellisuutta, oli kirkkaita värejä.
Tehtiin omin käsin, tehtiin kestämään.
Tiedot ja taidot luulisi maailman kehittyessä vain paranevan, mutta käytännön suuntaus on kaikkea muuta.
Tuolla näkyy vanhoja autoja ja vanhoja hienoja taloja käytössä edelleen, ne mitä ei vielä uudistuskiimassa ole keretty purkaa tai paalata. Vaan onko nykyautoja tai -taloja käytössä enää 50 tai 100 vuoden päästä? Sopii epäillä. Ne on tehty ajalle ominaiseen tapaan hetken hurmioksi. Monenko nykytalon on tehnyt asukas itse omin kätösin pitkästä tavarasta itselleen kodiksi? Aika moni on ison rakennusliikkeen kilpailutusten kuristamana mahdollisimman halvalla kasaan kyhäämä kötöstys, näin kärjistäen.
Miten tässä tälleen kävi?
Sitten kaikki on vielä kiinni näissä älyttömissä älylaitteissa.
Elää oman elämänsä tuijottaen näytön kautta toisten elämää samalla kun oma menee ohi.
En ala.
Minua ahistaa tämmönen kehitys.
Puolustan viimeiseen asti kaikkea konkreettista, käsin tehtyä.
Värikästä, koristeellista, erottuvaa. Ihmisen tekemää.
Lukekaa oikeita kirjoja. Kirjoittakaa oikeita kirjeitä.
Käyttäkää omaa älyä.
Tehkää niillä käsillä jotain muutakin kuin näytön naputtelua.
Heivatkaa välillä ne luurit hevonkuuseen.
Parempia aikoja odotellessa.
