top of page

Joulua kohti


Aika tarkalleen kuukausi jouluun.

Ajankohtaan, joka lumitilanteesta riippumatta tuo aina valoa keskelle vuoden pimeintä aikaa.

Tänä vuonna kerkesi jo käydä maa valkoisena hyvän aikaa, ja kirpeät pakkasetkin purivat poskipäitä - näytti että sehän jo kunnon talven teki loka-marraskuun vaihteessa, mutta niin vain lauha tuli ja lumet suli. Viime vuosina on nähty, ettei musta joulu näilläkään leveysasteilla ole suinkaan mahdotonta, mutta toivotaan että tulevan kuukauden aikana päästään taas tekemään lumienkeleitä ja ihailemaan kuuran kuorruttamia puita.

Joulu on aina yhtä sykähdyttävää aikaa. Se palauttaa mieliin sen tunteen, joka kutitteli vatsanpohjaa lapsuudessa, kun joulukalenterin luukut yksi toisensa jälkeen avautuivat. Miten uni ei tullut millään aatonaattoiltana, kun malttamattomana koetti painaa pään tyynyyn jo alkuillasta, että aatto tulisi äkkiä. Miltä tuoksui porstuaan sulamaan tuotu joulukuusi, jota aattoaamuna päästiin koristelemaan. Kaikki ne muutkin joulun tuoksut ovat jääneet elävästi mieleen: piparit, riisipuuro, glögi, uunissa paistuva kinkku, hyasintit, jopa lahjakääreiden tuoksu. Telkkarissa pyöri Joulupukin kuuma linja ja ulkona oli paksut nietokset lunta. Miten kävin viemässä hevoselle porkkanoita, omenoita ja leipiä ja ratsastamassa lumisessa metsässä.

Yhä edelleenkin joululla on suuri paikka sydämessä, vaikka sen merkitys lapsuudesta onkin muuttunut. Nykyään eivät merkitse lahjat, vaan läheiset ihmiset ja rauhoittuminen. Se, että saa vain olla ja pysähtyä kaikkien arjen touhujen keskellä.

Nyt joulun alla on ollut kiireitä kuvatuotteiden työstämisessä, mutta nyt alkaa niiden suhteen olla valmista. Joukon jatkoksi tuli juuri julki uusi seinäkalenteri ensi vuodelle.

Avattuna A4 ja taitettuna A5 -kokoinen kalenteri pitää sisällään 12 kuvaa ja tekstiä, joista osa on tuttuja jo aiemmin julkaistuista postikorteista.

Kalenteri on painettu Suomessa ja siinä on mukana nimipäivät.

Tätä löytyy rajattu painos AURORA:sta ja sitä saa myös tuon Kauppa-linkin takaa.

Postikorttimallistokin on nyt uudistunut.

Painosta on tullut uusi, 40 eri kortin mallisto, joka on painettu luonnollisesti Suomessa ja materiaalina on paksu tekstuurikartonki. Samassa yhteydessä tuli myös 8 eri joulukorttimallia.

Nämäkin löytyy sekä AURORA:sta että minun kautta, kaikki mallit näet klikkaamalla tuolta Kaupasta. Lisää uudistuksia postikorttirintamalta tulee ensi vuoden puolella.

Kuten edellisessä päivityksessä vihjaisin, olen esittelemässä kuvatuotteita perinteisessä Kainuulainen Joulutori -tapahtumassa Kajaanihallissa 3. - 4.12. Sitä (ja muutakin jatkokäyttöä) varten tein tällaisen esittelytelineen. Kuten usein muulloinkaan, en löydä kaupoista valmiina mieleistä, joten ainoa ratkaisu on ottaa työkalut kätöseen ja tehdä itse. Kokosin jämälautoja kasaan, maalia pintaan, tilasin Mainoslähteeltä tarrat miehen työpaikallaan tekemään pellinpalaan ja ruuvasin selailutelineen kiinni, siinäpä se. Aika hauskan näköinen tuli!

Valokuvauksia on tasaiseen tahtiin tullut tehtyä pitkin syksyä ja kivasti niitä on buukattu jo ensi vuodellekin. Osa kesän viikonlopuistakin on jo "myyty". Vaikka syksystä ja talvesta todella paljon pidänkin, kuvaukselliselta kannalta en malta odottaa että päivät kevään myötä pitenee ja valoisa aika lisääntyy. Rakastan kuvata ulkona luonnonvalossa, ja tähän aikaan vuodesta siihen on mahdollisuus vain muutaman tunnin ajan päiväsaikaan. Salama on siis ollut kovassa käytössä, ja se onkin ollut loistava ostos - vaikkei keinovalo vallitsevaa valoa päihitäkään, niin hyvänä korvikkeena se käy. Jos on tarvetta kuvauksille, ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan sopiva aika!

Näiden kanelikierrepullien myötä mukavaa joulunodotusta jokaiselle!


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page