Kaikki on nykyään niin kallista, että on suuri houkutus tehdä kaikki suinkin mahdollinen omin kätösin. "Miksi maksaa muille, jos voi tehdä itsekin?" on lause, jonka itsekin olen sanonut monta kertaa. Melkein yhtä monta kertaa olen sitä myös katunut.
Pari esimerkkiä.
Muinoin halusin vaihtaa autooni mankan. Menin liikkeeseen jossa niitä myydään, ostin soittimen ja minulta kysyttiin, että asennetaanko? Ei tartte, me laitetaan itse. Hymy hyytyi kotona kun aloin setviä vanhan soittimen takaa löytynyttä johto- ja liitinviidakkoa. Siinä meni ilta ja seuraavakin, ja haaveet viiden minuutin asennuksesta ja ilta-ajeluista uuden mankan soidessa taustalla hälvenivät kuin työntekijät taloyhtiön talkoopäivänä.
Taannoin halusin taas uusia (eri autoon) soittimen.
Kävelin samaan liikkeeseen ja ostin sopivan laitteen. Asennetaanko? No arvaa!
Asentaja siivosi johtoviidakon tuossa tuokiossa, samalla kun itse hain lähikaupasta jäätelön odotellessa ja poistuin sitten paikalta uuden soittimen soidessa. Ja vielä oli pitkä, aurinkoinen päivä käytettävissä johonkin ihan muuhun kuin DIY-asennukseen.
Toinen esimerkki.
Toissasyksynä oli vähälle aikaa monia perhepiirin tapahtumia, joihin tarvittiin kakkua. Häitä ja hautajaisia. No osaanhan minä leipasta, äkkiäkös nuo tekee. Joku taisi takoa kuitenkin järkeä päähän ja sanoi, että et kyllä varmasti tee. Ei sillä että olisi pelännyt lopputulosta (tai sitten ei kehdannut tunnustaa), vaan (kuten totta on) tuollaisissa tilanteissa sitä on yleensä järjestävällä taholla muutakin ajateltavaa ja tehtävää kuin kaivella kulhot ja jauhot tiskiin. Ideoin sitten ajatukseni ylös paperille ja astelin ammattilaisten pakeille. Niiden, jotka tekevät kahvileipää työkseen. Minä sain keskittyä muuhun ja istua valmiiseen pöytään syömään ihailemaan ammattilaisten kädenjälkeä. Eikä maksanut paljoakaan verrattuna siihen vaivaan jonka säästin.
Monta kertaa olen myös leikellyt ja värjäillyt itse omaa tukkaani tai komentanut mieheni hieromaan kun hartiat on jumineet pahasti. No se kampaus on usein ollut kaukana siitä mielikuvasta mitä ehdin jo itseluottamusta uhkuen visioimaan ja niskat ovat saattaneet niksahtaa oikein kunnon juntturaan kun jokin väärä painallus on tehnyt enemmän hallaa kuin hyötyä. Sitten sitä on vaan nöyränä saanut varailla aikaa kampaajalle ja hierojalle, joka on korjannut asiat tuossa tuokiossa oikealle tolalle.
Asiaa toisesta näkökulmasta ajatellen: itse olen saanut toistuvasti toimeksiantoja valokuvaajana henkilöiltä, jotka harmittelevat että kun meni ne hääkuvat silloin pilalle kun ajateltiin että kyllähän se meidän iskä/appi/mummi/kaaso/joku ne voi ottaa. Ei saatu tytöstä rippikuvia kun puhelimella vaan pari otettiin. Oishan ne olleet kivoja muistoja. Voi kun ois meidän vauvasta otettu kuvia silloin kun oli vielä pieni, ei sitä silloin tajunnut.
Näitä kuulee hyvin usein, ja minkäs teet muuta kuin mukana surkuttelet. Aikakonetta kun ei kukaan ole vielä keksinyt. Ei kun uusia kuvamuistoja luomaan ja vastaisen varalle virheistä oppimaan vaan.
Niin. Hetket on haihtuvaisia, ihmiset kasvaa, tilanteet muuttuu, elämä kulkee.
Eletyt hetket soljuu osaksi muistojen virtaa, haalistuu ja ehkä aikanaan haihtuu kokonaan, jos ei ole konkreettisia muistoja joiden kautta niihin palata.
Kaiken voi aina toki yrittää tehdä omin avuin.
Äkkiäkös ne potretit puhelimella nappaa.
Mikäs homma tuo on makuuhuoneen seinät maalata.
Kai sitä jokainen nyt osaa yhden kakun leipasta.
Piankos minä renkaat ja öljyt autoon vaihdan.
Tosihan se on, että harva meistä on tänne syntynyt sievoinen summa sukuperintönään, joten vilkaisu lompakkoon pakottaa helposti käärimään hihat ja tarttumaan toimeen omakätisesti. Eikä siinä mitään, jos kädentaitoja löytyy ja tekeminen tuntuu mielekkäältä. Sen sijaan itku kurkussa ja hampaat irvessä jonkun joutavan homman vääntäminen periaatteesta itse säästääkseen muutaman setelin samalla, kun kaikki sen syömä aika on pois jostain tuottavammasta tekemisestä, on huutava vääryys. Jos lopputuloksena on sutta ja sekundaa ja aikaakin meni hukkaan koko päivä, ei se paljon lohduta eikä lämmitä etenkään, jos lopputulemana joutuu maksamaan vielä ammattilaiselle saman savotan loppuunsaattamisesta.
En voisi kuvitellakaan, että yrittäisin hoitaa vaikkapa yritykseni kirjanpidon itse. Vähän muistia virkistämällä saattaisin sen osata, sainhan aikoinaan kauppakoulussa kiitettävät arvosanat kirjanpidon kursseista, mutta minua ei kiinnosta. Minulla on parempaakin tekemistä. Miksi pyörittelisin papereita ja laskisin lukuja, kun sitä varten on olemassa asiansa osaavat ammattilaiset? Minun ydinosaamistani on luova työ. Sinä aikana, jona yrittäisin räpeltää kirjanpitoa itse, saan hyvässä lykyssä useamman satasen edestä laskutettavaa (mielekästä) työtä tehtyä, jolla puolestaan kuitata kirjanpitäjän kulut.
Win-win, kaikki voittavat ja valtakunnassa kaikki hyvin.
On paljon hommia, jotka teen jatkossakin itse. Vaikka budjettini olisi rajaton (mitä se ei ole), tekisin silti monia hommia omakätisesti - sellaisia hommia, joiden tekeminen a) on minulle mielekästä ja b) joihin minulla riittää aikaa. Tämän kirjoituksen kuvia en ottanut kaikkia itse, vaikka se olisi ollut ehkä mielekästä, mutta koska kohta b ei täyttynyt. Ei ole liikaa aikaa alkaa kikkailemaan kuvituskuvien kanssa - eikä oikeastaan tarkemmin ajatellen niin sitä mielenkiintoakaan, kun minulla on tätä varten valmiina tarkoitukseen sopivia kuvia, jotka joku osaava on minua ennen jo ottanut. Kaiken tekeminen väen vängällä itse ihan vain periaatteesta on monelle ollut tuhoisa tie. Moni muu asia tässä maailmassa on ostettavissa, mutta menetetty aika ei.