Kysymyksiä & vastauksia

Aika usein kohtaamani ihmiset kyselevät erinäisiä kysymyksiä, joista koostan osan nyt vastauksineen tänne blogiinkin.

 

Ehkä useimmiten toistuva kysymys on, että

teetkö tätä työksesi?

 

Jokainen tätä lukeva varmaan tietääkin että teen, mutta moni kysyjä sitä ei tiedä. Tätä kysytään hyvin usein juurikin jossain tapahtumissa tai juhlissa joissa olen kuvaajana, ja ymmärrettävästi se kiinnostaa, että voiko tällä työllä päätoimisesti elää. Voi sillä, mutta se vaatii todella paljon, ja työmäärään nähden samoille palkoille pääsisi paljonkin vähemmällä olemalla palkkatöissä. Veikkaan, että yhteiskunnan tukien avullakin saattaa tulla joissain tilanteissa paremmin toimeen. Eli mikään keino rikastua tämä ei kyllä ole, mutta kyseessä onkin enemmän kutsumustyö. Moni ei ymmärrä sitä, miten paljon sivukuluja tässä työssä - ja yrittäjyydessä ylipäätään - on, ja että asiakkaalta laskutetusta summasta vain pieni osa jää oikeasti käteen. 

 

 

Mitä tekisit, jos et tekisi tätä työtä?

 

Vaikea sanoa. Tiedän enemmänkin sen, mitä en tekisi, ja se on politiikka. Minusta ei ikinä kuuna päivänä olisi politiikan raadolliseen maailmaan ja jatkuvaksi syntipukiksi ja sylkykupiksi.

 

 

Jokin muu luovan alan työ, missä saa toteuttaa itseään ja tehdä käsillään, voisi olla minun juttu. Esimerkiksi parturi-kampaaja tai sitten vaikka hääsuunnittelija. Voisi olla hauskaa ideoida toisille juhlia. Myös jokin fyysinen työ olisi kiva, missä pääsisi liikkumaan luonnossa. Mitään en kuitenkaan tekisi vain rahan takia, sitäkin olen kokeillut ja traumat jäi. Annan itsestäni joko kaiken tai en mitään, ja jotta voin antaa sen kaiken, minulla täytyy olla hommaan muukin motivaattori kuin raha.

 

 

Mieleenpainuvin työkeikkasi?

 

Todella vaikea nimetä mitään tiettyä, niitä on niin paljon. Jokainen kohtaaminen on ollut minulle tärkeä ja kaikki ovat jättäneet mieleen pysyvän jäljen.

 

Ehkä jollain tapaa viime kevään työkeikat Helsinkiin olivat siitä erikoisia, että asiakas halusi minun kulkevan matkat edestakaisin lentokoneella, kustannuksista viis. Tuntui hienolta huomata tekemääni työtä arvostettavan siinä määrin, että matkakulut ja välimatka olivat sivuseikka.

 

Myös yksi tilaustyönä piirtämäni tatuointi on jäänyt mieleen. Siihen piti piirtää mukaan enkelin siivet, ja vasta jälkikäteen kuulin että tatuointi esitti erästä Suomessa taannoin tapahtuneessa kouluampumisessa menehtynyttä. Tuosta on jo kauan aikaa mutta jotenkin se kosketti kovasti.

 

Mitä muita töitä olet tehnyt?

 

Kaupassa olen ollut töissä, samoin baarissa sekä tiskin takana juomia tekemässä että narikassa yökerhossa.

 

 

Hevostalleilla ja navetoilla olin hommissa ollessani alan koulussa nuorempana.

 

 

Turvallisuusalalla vartijana olen myös työskennellyt ja siinä tykkäsin etenkin työn fyysisestä puolesta. Hetken olin myös pikaruokalassa ja pidin myös omaa sisustusliikettä jonkun aikaa.

Siinä taisi olla tärkeimmät.

 

Nykyisen työn hyvät/huonot puolet?

 

Näin karkeasti lueteltuna:

 

Plussat

 

+ ei kahta samanlaista työpäivää

+ pääsee osaksi ihmisten tärkeimpiä hetkiä

+ saa toteuttaa itseään vapaasti

+ näkee työnsä tulokset & kädenjäljen

+ ei kellokorttia

+ ihmisten reaktiot kun on saanut toteuttaa heidän toivomiaan töitä

tai miten esimerkiksi kuvatuotteet ovat heitä koskettaneet (moni on tullut sanomaan miten on vaikkapa kaupassa korttini runoa lukiessaan liikuttunut kyyneliin)

 

 

Miinukset

 

- epäsäännölliset tulot ja muutenkin töiden epäsäännöllisyys ja sesonkimaisuus - tätä tosin olen saanut tasoitettua kuvatuotteiden teolla, joka on iso osa ansiopuolta

- usein työt ajoittuu viikonlopulle, kun muulla perheellä olisi vapaata

- paljon tietokoneen ääressä istumista, mikä ei minulle ole luontevaa ollenkaan

 

 

Neuvosi aloittelevalle kuvaajalle?

 

Etsi kaikessa rauhassa oma juttusi. Älä yritä osata kaikkea (kuten itse tunnustan sortuvani), vaan mieti missä olet oikeasti hyvä ja keskity siihen. Harjoittele ahkerasti ja satsaa jo alusta asti hyviin välineisiin. Lue paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Ole pohjattoman utelias ja kysy kysymyksiä, vaikka ne tuntuisivat tyhmiltä.

 

 

Millaisia haaveita sinulla on?

 

Niitä on paljonkin. Haaveilu on minulle koko elämän suola. Minulla pitää jatkuvasti olla jotain, mistä haaveilla. En tiedä mitä tekisin, jos kaikki haaveeni yhtäkkiä toteutuisivat - olisin varmasti hukassa, ja siksi en tiedä että haluaisinko edes kaikkien haaveideni käyvän toteen. Se, että saa toivoa jotain saavuttamatonta on usein hienompaa kuin kyseisen asian toteutuminen.

 

 

Jotain kuitenkin mainitakseni, niin yksi toivottavasti vielä toteutuva haave on se, että haluan kirjoittaa kirjoja. Kuvaamisen & kuvittamisen ohella kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, vaikkakin onneksi kortteihin tekemieni runojen muodossa sitä saankin harjoittaa. Minulla on kuitenkin paljon enemmänkin haaveita kirjoittamisen saralla, ja niiden toteutumista jossain vaiheessa kyllä toivon.

 

 

Mistä kipinä kuvaukseen lähti?

 

Lapsena löysin kuvaamisesta keinon toteuttaa itseäni. Isällä oli vanha Agfamaticin kamera jonka omin omiin kätösiini aina kun silmä vältti. Katselin vanhempieni vanhoja valokuva-albumeita aina pienet silmät pyöreinä ja ihailin, miten hienoa on ollut saada talteen kuvia jo kauan sitten eletyistä hetkistä. Halusin tehdä itsekin osani ja jättää kuvien kautta muistoja jälkipolville. Pitkään kuvaaminen kulki vain harrastuksena kuvittamisen ohella, joka oli minulle se "ykkösjuttu", mutta puolivahingossa siitä on koko ajan kasvanut tärkeämpi osa omaa työtä ja tällä hetkellä se onkin selvästi suurin osa toimintaani. 

 

 

Pyydetäänkö sinulta kuviin paljon kuvankäsittelyä?

 

En nyt sanoisi että paljon, mutta silloin tällöin. Tiettyyn rajaan asti se on hyvä juttu; mielestäni kuvien tarkoitus on herättää ajatuksia ja tunteita sekä tuoda visuaalista silmänruokaa, eikä niiden tarvitse olla täysin realistisia toisintoja ikuistetuista hetkistä. 

 

Mitä puolestaan en niin ymmärrä on se, miten jotkut haluavat omaa itseään muokattavan kauneusihanteiden mukaisesti. On surullista, että monet eivät tunne oloaan kauniiksi omana itsenään vaan kokevat, että heidän täytyy näyttää paremmalta/kauniimmalta/laihemmalta, vaikka sitten kuvankäsittelyn konstein. Mielestäni ihmisissä tietynlainen epätäydellisyys on juuri kaunista ja mielenkiintoista. 

 

 

 

Haluatko tehdä tätä työtä vanhaksi asti?

 

En suunnittele elämää kovin paljoa eteenpäin vaan pyrin elämään hetkessä. Teen asioita niin kauan kun ne hyvältä tuntuvat. Vaikea keksiä miksi en tykkäisi tästä työstä vielä pitkänkin ajan päästä, mutta koskaan ei voi mennä mitään vannomaan. Elämä on niin arvaamaton, että en näe järkeä ennakoida sitä pitkälle. Tärkeintä on tehdä juuri tästä hetkestä merkityksellinen ja repiä kulloinkin meneillään olevasta elämäntilanteesta irti kaikki mahdolliset onnen muruset. 

 

 

 

 

Oma suosikkikuvasi?

 

Jos puhutaan itse ottamistani kuvista, niin kun on taltioinut elämänsä aikana satoja tuhansia kuvia - ehkä jopa seitsemännumeroisen luvun - on aika hankalaa valita sieltä yhtä suosikkia, enkä siksi edes lähde moista yrittämään. 

 

Noin yleisesti pidän kuvista, joissa on vahva kontrasti ja jossa valoa on käytetty luovasti. Ja jotka kertovat jonkin tarinan. Vaikka pidän paljon väreistä ja niitä itsekin kuvissa mielellään tuon esille (hempeän hailakat kuvat eivät minuun niin kovaa iske), myös mustavalkokuvilla on minulle suuri merkitys. 

 

Yksi suosikkikuvistani muiden kuvaajien ottamina toimii tämä W. Eugene Smithin ikoninen "A Walk To The Paradise Garden". Kuvan syntytarinan ja taustat voi lukea täältä. Se täyttää kriteerit joita itse täydelliseltä kuvalta odotan: luova valon käyttö, kontrasti ja tarina - lisäksi vielä mustavalkoisuus, joka toimii tässä kuvassa mainiosti.

 

Kuva: W. Eugene Smith 

 

 

 

Vinkkejä häitään suunnitteleville?

 

Niin, tästä aiheesta voisin sanoa omaavani aika paljon kokemuspohjaa, kun häissä on tullut oltua paljon niin töissä, vieraana kuin myös "pääosassa" - jälkimmäisessäkin kolme kertaa. Ja kolmas kerta todellakin toden sanoo, tosin toivottavasti monilla muilla riittää se yksikin kerta! Mutta todella monet häät on tullut elettyä ja koettua läpi.

 

 

Hankala neuvoa mitenkään yleispätevästi, koska jokaiset häät ovat omanlaisensa. Niin monet häät nähneenä en itse innostu erityisen paljon aivan perinteisistä häistä, vaan sytyn toden teolla kun asiat tehdään eri tavalla, totutusta poiketen. Silti ymmärrän, että jotkut haluavat nimenomaan viettää ne perinteiset häät. Tärkeintä onkin, että jokainen pari suunnittelee juuri heidän näköisensä häät, ilman ympäristön tai muiden ennakko-odotuksia. Jos omalta tuntuu 150 henkilön sukuhäät perinneleikkeineen, valkoisine pukuineen ja huntuineen, se on silloin paras ratkaisu heille eikä siihen muilla ole mitään sanomista. Toisille taas natsaa paremmin parin todistajan läsnäollessa pidetty seremonia ja juhlat kaveriporukan kesken mökillä tai vaikkapa karkumatka kahdelleen kaukomaille. Kaikki tavat ovat yhtä oikeita. 

 

Oli tapa avioitua mikä tahansa, kannattaa kuitenkin aina luottaa ammattilaisten apuun eikä koettaa liikaa pärjätä omin avuin. Tiedän mistä puhun, sillä olen todella huono delegoimaan tehtäviä ja haluaisin aina pitää langat omissa käsissä. Lokakuiset häänikin suunnittelin pitkälle itse, mutta siinäkin sentään jätin suosiolla tärkeimmät osa-alueet osaavien käsiin. Kakut, valokuvaus, ruoka, kampaus, puvut... kaikki olisin varmasti saanut tuttujenkin kautta ja euroja olisi ehkä säästynyt, mutta olisi se näkynyt lopputuloksessakin. Suosittelen suuresti käyttämään alan ammattilaisten palveluja hyväksi ja keskittymään itse olennaiseen eli nauttimaan tuosta ohikiitävästä ajasta ja omasta puolisosta, jolle on aikeissa lupautua.

 

 

Tiedän myös, että suunnittelua ei voi koskaan aloittaa liian ajoissa. Aina tulee se viime tingan kiire. Vaikka kuinka vannoisi muuta, hommaa kasaantuu väkiselläkin loppusuoralle. Itsellänikin jäi monta asiaa kesken vaikka kuinka aioin olla valmiina jo kauan ennen häitä. Kun häihin oli vielä hyvin aikaa, tuntui tosi tärkeältä että kaikki pitää olla juuri kuten suunniteltu ja tapahtua käsikirjoituksen mukaan, mutta hääpäivän aattona kun sen sata asiaa oli vielä kesken ja tajusin että ei niitä kaikkia saa millään tehtyä valmiiksi, minulle olikin aivan sama ja millään muulla ei enää ollutkaan väliä, kun että sain viettää tuota päivää läheisten ja mieheni kanssa.

 

Tiivistettynä: älä stressaa, älä kiirehdi, toteuttakaa kaikessa rauhassa juuri teidän näköiset juhlat.

 

 

Miten erityisherkkyys vaikuttaa työntekoon?

 

Ei ehkä niin kamalan paljon siihen osaan, mikä asiakkaalle asti näkyy. Osaan asettaa itseni "työmoodiin" ja pysyä tiettyyn rajaan asti omalla epämukavuusalueella.

 

Muuhun elämään sillä sitten onkin merkitystä, mutta siitä enemmän omassa koosteessaan, jonka ehkä joskus saan työstettyä valmiiksi.

 

 

 

 

Mitä kuvaat mieluiten?

 

Ehdottomasti eniten tykkään kuvata potretteja miljöössä & luonnonvalossa. Ihmisiä sekä eläimiä.

 

 

Myös dokumentaarinen kuvaus ja pienten yksityiskohtien taltioiminen on minulle ominaista hommaa. 

 

 

Millaiset kuvaukset eivät tunnu omilta?

 

Sellaiset, joissa joutuu työskentelemään kiireen ja paineen alla.

Vaikka yleensä olenkin kaikkimullehetinyt -ihmistyyppiä, työtä tehdessä tarvitaan usein paljon luovuutta eikä se aina löydy sormia napsauttamalla vaan sille pitää antaa aikaa.

 

 

Studiokuvaus ei myöskään ole ominta alaani - ehkä joskus sillekin sytyn enemmän, mutta välineurheilu tai laitteiden kanssa kikkailu ei ole minua varten. Olen laiska virittelemään edes jalustaa, saati sommittelemaan useita eri salamoita ja muita laitteita keinotekoisen kuvaustilanteen luomiseksi. Haluan kuvata "lonkalta", rennosti ja vallitsevaa valoa hyödyntäen, aitoja tilanteita talteen poimien.

 

 

Siinä olikin jo liuta kysymyksiä vastauksineen, ehkä joskus vielä jatkoa tulee. Nyt hyvää ystävänpäivää ja inspiroivaa loppuviikkoa jokaiselle!

 

 

Anu

 

Jutun kuvituskuvat: Wix

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Tervetuloa lukemaan blogia!

Kuvat ovat ottamiani ellei toisin mainita - ethän kopioi niitä luvatta.

Kiitos!

Viimeisimmät
Please reload

Arkisto