Tilannepäivitystä

Jos minun pitäisi lyhyesti koettaa kuvailla viime aikoja, en tiedä miten sen ymmärrettävästi muotoilisin - niin uusi tämä tilanne on ollut itsellenikin. Psyyke on ollut pahemman kerran koetuksella, minkä huomaa tätäkin tekstiä kirjoittaessa - normaalisti saisin sormet sauhuten purettua ajatuksia kirjoitettuun muotoon tuossa tuokiossa, mutta nyt joutuu pinnistelemään jokaista sanaa ja lauserakennetta pitkän aikaa ja pääosan ajasta lyö täysin tyhjää.

Koetan nyt kuitenkin hieman tähän taustoittaa tilannetta.


Vaikka viime vuodet ovat olleet työntäyteisiä ja kiireisen kesän jälkeisistä akunlataustauoista on tullut jo rutiinia, en vielä alkusyksystä osannut ollenkaan aavistaa että tulisin löytämään itseni tästä jamasta. Ja vaikka omassa elämässä on kaikki muuten hyvin - tai nimenomaan juuri siksi - on vaikea ymmärtää, miksi henkiset voimavarat ovat näin vähissä. Syksyn edetessä voimat eivät vastoin odotuksia palautuneetkaan takaisin, päinvastoin. Tuli totaalinen stoppi.



Luova työ on parhaimmillaan todella palkitsevaa, mutta vastaavasti verottaa myös paljon.

Sitä ei kukaan voi "liukuhihnalta" tehdä pitkiä aikoja pysyen täysijärkisenä, vaan sille täytyy antaa aikaa ja tilaa. Ne taas ovat nykypäivän suorituskeskeisessä ja tuloshakuisessa työelämässä varsin tuntemattomia käsitteitä. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että minunlaiselleni ADHD:lle on ominaista ottaa vastaan paljon töitä, vaikka järki sanoisikin ettei kapasiteetti anna myöten. Siinä hetkessä olo ei useinkaan edes tunnu ylikuormittuneelta, sillä kun kyse on intohimoammatista, ison osan ajasta ei edes tajua tekevänsä töitä - mutta siinäpä se ansa piileekin. On helppo kuormittaa itsensä myös mielekästä työtä tekemällä; etenkin kun sitä tekee sydänverellään ja ammentaa siihen paljon itseään, voimat hupenee kuin varkain.



Synkkenevästä syksystä huolimatta lähestyvä joulu on aina tuonut minulle paljon iloa, mutta tällä kertaa sekin tuntui yhdentekevältä. Aivan arkisistakin askareista selviytyminen alkoi käydä ajoittain ylivoimaiseksi, ja aina normaalisti optimistinen ajattelumaailma muuttui vaivihkaa apaattisemmaksi. Saatoin viettää tuntikausia vain tuijottaen tyhjyyteen. Sain toistuvia, paniikinomaisia henkisiä romahduksia todella pienistäkin asioista. Kuvauksissa en saanut ammennettua itsestäni yhtään enempää kuin aivan pakollisen, ja kameraan tarttuminen alkoi aiheuttaa kurkkua kuristavan ahdistuksen tunteen. Siinä vaiheessa piti oikeasti viheltää peli poikki. Kun tietää, mihin parhaimmillaan voi pystyä ja millaista jälkeä saa tehtyä kun pää on kunnossa, ei voi tyytyä yhtään vähempään - ihan oman itseni sekä asiakkaiden takia.

Tätä työtä voi tehdä joko täysillä tai sitten ei ollenkaan.



Enkä taatusti ole ensimmäinen enkä viimeinen, kenellä on tässä maailmassa ja ajassa vaikeuksia säilyttää mielenterveytensä. Etenkin luovilla aloilla se on valitettavan yleistä, mutta varmasti haasteita on myös muilla. Entisajan kyläyhteisöt ovat vaihtuneet kaupunkiyksiöihin, joista käsin ihmiset koettavat luovia läpi ruuhkavuosien rampauttaman arjen tukiverkkoja vailla maailmassa, jossa elämä tapahtuu älypuhelimen kautta sosiaalisen median siivittämänä ja jossa loputon uutisvirta lyö silmillemme kaiken pahuuden, jota ymmärryskyky ei riitä käsittelemään.

Ylisuuret asuntolainat pakottavat polvilleen kuormittavan työelämän edessä, jonka aikaansaaman oravanpyörän ansiosta ei ole koskaan aikaa nauttia hankinnoista, jota varten niitä töitä raadetaan.


Ennen vanhaan ei ehkä ole ollut materiaalista mammonaa millä mällätä,

mutta henkistä pääomaa senkin edestä. Ja se jos mikä on rikkaus.



Lääkärin määräyksestä olen nyt toistaiseksi sairauslomalla ja toivon, että pystyn vielä palaamaan näihin hommiin ja ennen kaikkea ylipäätään entiselleni. Miten ja milloin, se kaikki on vielä itsellenikin täysi arvoitus. Tällä hetkellä riittää, että selviää kunnialla kuluvasta päivästä. Onneksi kevät tekee pian taas tuloaan, ja lisääntyvä auringon valo tekee tällaiselle kevään lapselle aina ihmeitä, toivottavasti nytkin. Vilpittömät pahoittelut tilanteesta johtuneesta viiveestä kuvien toimituksessa ja viesteihin vastaamisessa ja kiitos kärsivällisyydestä!


Ehkä ajallaan saan päiviteltyä enemmän sisältöä some-tileillekin, ne olen tarkoituksella nyt jättänyt vähemmälle huomiolle odottamaan hetkeä, jolloin minulla on taas enemmän annettavaa. Koko virtuaalimaailma on jo pitkään itsestä alkanut tuntua todella turhanpäiväiseltä ja kuormittavalta. Vastaan lyövä informaatiotulva on loputon ja kaikki se ihmisten kilpavarustelu oman some-kuplan rakentamisen kanssa ja hyväksynnän sekä huomion hakeminen ventovieraiden ihmisten kautta alkoi tuntua surkuhupaisalta. Jo pelkkä sana "seuraaja" saa itsellä puistatuksen vilunväreet aikaan. Tuttujen kuulumiset sun muut toki haluan kuulla, mutta sitä saa nykyään hakemalla hakea kaiken sen politiikasta, koronasta ja koiranpaskoista riitelyn keskeltä. Kiitos ei, parempaakin tekemistä on.


Voin samaistua tähän Antti Holman sitaattiin, joka koski hänen jättäytymistään pois somesta:


"Tosi moni ihminen laskee, kuinka monta seuraajaa on, ja miten se oma arvo nousee.

Olen liian vanha tähän", Holma toteaa.


Tilalle jäävän ajan olen täyttänyt lähinnä nukkumalla, leipomalla, kävelylenkeillä, ristikoita täyttelemällä, nikkaroimalla ja hevoshommia tehden & eläimiä hoitaen. Vanhan talon askareiden parissa elämään saa täysin erilaisen kosketuspinnan, kuin puhelimen näyttöä scrollaten ja seuraajien määriä laskellen. Kyllä on kaiholla tullut mietittyä niitä aikoja, kun ihmiset kohtasivat toisiaan vielä kylänraiteilla ja maitolaitureilla. Elivät hetkessä, ja elivät itseään - eivät kasvotonta virtuaalimaailmaa - varten.



Kiitos ja anteeksi, tämä saattoi olla sekava kooste, mutta yhtä kaikki, hyvin linjassa tämänhetkisen mielentilan kanssa. En ole jättämässä näitä hommia kokonaan, mikäli nyt tilanne ei tästä pahemmaksi eskaloidu, mutta muutoksia tulen tekemään ja resursseja kohdentamaan järkevämmin. Sen verran kokemusta on nyt kertynyt, että jopa minä alan pikkuhiljaa saada iskostettua tajuntaan, ettei sama tahti voi jatkua.


Aloitin jo muuttamalla oman toiminnan kevytyrittäjäpohjalle, joka keventää byrokraattista taakkaa. Kaikki vähät voimavarat on nyt keskitettävä sinne missä niitä eniten tarvitaan, ja paperinpyörittely ei niihin todellakaan lukeudu.


Katsotaan, mitä tuleman pitää.