Kevättä rinnassa

Päivitetty: 30. jouluk. 2019


Minä en varsinaisesti ole reissuihmisiä.

Siksi en suuremmin revennyt riemusta, kun mies ehdotti lomamatkaa ulkomaille ja selaili äkkilähtöjä. Pieni breikki kaiken härdellin keskeltä kuitenkin tekisi terää itsellekin, joten ehdotin että josko jonnekin lähemmäs. Säästyisi kaikelta lentomatkustamisen tuomalta stressiltä ja välttäisi kaikki ne turisteja rahastavat rysät ja ruuhkaiset rannat. Olin joskus tainnut mainita, että Koli olisi kiva, se on itselle ihme kyllä ollut vielä täysin käymätön paikka, vaikkei tuon kauempana Kainuusta ole.

No se ei kauaa vienyt kun kuulin, että reissu on varattu ja kaikki on hoidettu. Sopivasti sattui sellainen sopiva hetki, että oli miehellä talvilomaa ja itselläkin saumaa toviksi irtautua työkuvioista, joten ei kun menoksi. Mitään ennakko-odotuksia paikasta ei oikeastaan ollut muuta kuin ne kaikki lukuisat näkemäni kuvat kuuluisilta Ukko-Kolin kallioilta. Kauniita maisemia ja luonnonrauhaa, se ei kuulostanut lainkaan hullummalle.

Paikan päällä ensivaikutelma oli varsin positiivisesti yllättynyt. Hotelli seisoi komealla paikalla, korkealla vaaran päällä, ja suoraan takaa lähtivät laskettelurinteet. Aurinko paistoi täydeltä terältä kirkkaalta taivaalta ja pakkasta oli sopivasti. Minulla oli tietenkin hirveä himo kaapata kamera kainaloon ja kirmata näkemään omin silmin se kuuluisa kansallismaisema, joten pikakirjautuminen hotelliin ja äkkiä kipuamaan kallioille.

Eikä tarvinnut pettyä, näkymät olivat henkeäsalpaavan upeat!

Vitivalkoinen Pielisen selkä avautui edessä ja silmänkantamattomiin riitti kumpuilevaa metsämaisemaa. Siinä tuntui aika seisahtuvan täysin.

Ajaessamme Kolille olivat puustot paljaina lumesta aina Kolin huipulle saakka, ja mietinkin että onpa harmi kun ei pääse näkemään komeita tykkylumipuita...mutta mitä vielä, kallioiden päällä avautuikin todellinen talven ihmemaa!

Polkuja polveili ristiin rastiin lumikuorman alla painuneiden puiden helmoissa ja joka suunnalla oli niin kaunista, että sydän oli pakahtua. Pakkanen paukahteli kaiken sen hiljaisuuden ja lumeen kuorruttuneiden puiden keskellä. Kyllä oli löytynyt kappale ehdottomasti kauneinta Suomea. Olisin voinut tuijotella niitä näkymiä loputtomiin, mutta tulin sitten keskeytetyksi...varsin hyvästä syystä tosin.

Vieressä seissyt mieheni kävi polvilleen, otti ja kosi.

Harvoin minua kovin sanattomaksi saa, mutta nyt yllätyin siinä määrin etten ensin osannut edes sanoa mitään. Vasta kun hän kävi polvillaan toisenkin kerran, tajusin että tosissaan se on ja koska rakastan tätä minun sielunkumppania koko sydämestäni niin tietysti suostuin. Että sellaisen huipennuksen sai tämä reissu <3

Ylläolevan kuvan kamerallani otti meistä joku sattumalta paikalla samoillut kulkija, juuri sillä samaisella kosintapaikalla, korkealla kalliolla.

Näitä maisemia kun katsoo, niin kyllähän se herkistää kenet tahansa romanttisiin tekoihin!